Retkeily metsässä
Blogi

Retkeily metsässä

Retkeilyä voi olla monenlaista. Erilaiset pitkät ja lyhyet vaellusreitit niin Suomessa kuin ympäri maailmaa mahdollistavat sen, että jokainen, joka haluaa nauttia ulkoilmasta, voi tehdä sitä itselleen sopivalla tavalla. Retkeily voi olla vapauttavaa, rentouttavaa tai inspiroivaa ja jokaisen kannattaa ainakin kokeilla.

Metsäretkeä suunniteltaessa kannattaa aloittaa ensin omista tietotaidoista. Oletko aikaisemmin retkeillyt? Oletko yöpynyt teltassa? Millainen on peruskuntosi? Näiden asioiden jälkeen voi keskittyä jo yksityiskohtiin. Retkeilykohteita ja metsiä on nimittäin paljon erilaisia. Varsinkin Suomesta metsiä löytyy joka lähtöön ja kannattaakin miettiä, mitä odottaa retkeltä. Suomessa pääsee niin haasteellisiin vuoristomaisemiin, kuin myös helpompiin, tasaisempiin metsiin. Joillain reiteillä on jopa päällystetyt pururadat, jotka ovat hyvä tapa totutella aloittelijana metsässä kävelyyn. Metsäretkelle kannattaa aina ottaa mukaan joku. Retkellä voi myös rohkeasti lähteä perheen kanssa, sillä virkistävä ulkoilmamatka lasten kanssa voi kehittää lasten tietoa ja taitoja, sekä metsässä on helppo pitää yllä lasten mielenkiintoa. Retkelle voi myös kehittää erilaisia pelejä ja kilpailuja, kuten tietokilpailuja. Retkeily useamman päivän ajan vaatii hieman enemmän valmistelua, kuin päivämatkat tai yhden yön retket. Kannattaakin käydä tarkkaan ulkoiluvarusteet läpi ja varmistaa, että ne ovat sopivia juuri sellaiselle matkalle, kuin mitä suunnittelet. Esimerkiksi lasten kanssa kannattaa aloittaa päiväretkistä.

Retkeily metsässä
Retkeily metsässä

Retkeilyn perusvarusteet

Retkeilyssä varusteet ovat yllättävän tärkeitä. Tärkeimmät varusteet ovat ne, mitä pidät itselläsi päällä: kengät ja vaatteet. Uudet kengät kannattaa aina ajaa sisään käyttämällä niitä muutaman kerran ensin, ennen kuin lähdet pitkälle retkelle. Samoin on housujen ja paitojen kanssa. Ne tulisi olla varmasti tuttuja ja turvallisia, jotta vältyt epämukavilta tilanteilta. Retkeily saattaa tuntua epämukavalta varsinkin niille, jotka ovat kasvaneet kaupungissa, eikä luonnossa ajanvietto ole tuttua puuhaa. Sopivien retkeilyvarusteiden kautta kuitenkin voit tehdä siitä hyvinkin viihtyisää. Vaatteiden ja kenkien lisäksi säätilan mukaan kannattaa panostaa myös hyviin hanskoihin, pipoon ja kaulahuiviin. Metsässä vaellus ja retkeily on ympäristöystävällistä toimintaa, kun muistaa pitää huolta siitä, ettei jätä roskia luontoon. Ympäristöystävällistä ajattelua voi hyödyntää jo varusteiden hankinnassa. Retkeilyvarusteita myydään myös käytettynä ja esimerkiksi rinkkoja sekä telttoja voi hyvin ostaa muuten kuin uutena. Retkeilyn perusvarusteisiin lasketaan myös eväsvarusteet. Termospullot ja muut tarvittavat välineet pitävät huolen neste- ja ruokatasapainostasi. Muistathan varata aina tarpeeksi vettä mukaan jokaiselle retkelle! Pienet välipalat, kuten suklaa- tai välipalapatukat kannattaa pitää taskussa mukana aina varmuuden vuoksi.

Retkeilypaikkoja Suomessa

Hyviä retkeilypaikkoja voi löytää ympäri Suomen. Riippuen siitä, millä kelillä haluat nauttia ulkoilmasta, voit valita useiden eri vaihtoehtojen joukosta ja jokaisesta maanosasta löytyy sopivia kohteita. Suomesta löytyy yhteensä 40 kansallispuistoa ja niistä on aina hyvä aloittaa. Pääkaupunkialueella Nuuksio on aina varma vaihtoehto. Sinne voi tehdä erinomaisesti juuri päiväretkiä ja sopii kaikenikäisille retkeilijöille. Puistosta löytyy myös Suomen luontokeskus Haltia, joka tarjoaa viihdykettä koko perheelle. Nuuksiossa on kävelyreittien lisäksi myös pyöräily- ja ratsastusreittejä. Varsinais-Suomen alueella sijaitseva Saaristomeri on kaunis ja inspiroiva alue. Saaristomerellä maisemat ovat vaihtelevia ja pitävät mielenkiintoa yllä varmasti jokaisella. Saaristomeren haasteena on sinne pääsy eikä siellä ole liikuntarajoitteisille suunnattuja palveluita. Sinne lähteminen vaatii siis hieman suunnittelua etukäteen.

Kansallispuistojen lisäksi retkeilemään voi mennä moniin muihinkin kohteisiin, kuten erikseen merkatuille retkeily- tai erämaa-alueille, sekä tietysti maailmanperintökohteisiin. Erilaiset vaellusreitit ja historialliset kohteet Suomessa tarjoavat jokaiselle jotakin. Metsäretkillä tärkeintä on pitää hauskaa ja nauttia luonnosta. Sopivat varusteet ja suunnittelu varmistavat sen, että saat kaiken irti jokaisesta retkestä. Retkelle kannattaa houkutella myös ystäviä ja muistathan ottaa kameran mukaan. Suomen luonto on kaikkina vuoden aikoina todella mielenkiintoinen ja kuvauksellinen!

Saatat myös pitää...