OLETKO IHAN VARMA, ETTÄ HALUAT HALLITA KAIKKEA? osa 3
Blogi

OLETKO IHAN VARMA, ETTÄ HALUAT HALLITA KAIKKEA? osa 3

Nyt kun olen jakanut ajatuksiani kontrollin halusta ja kiireistä johtuvista stresseistä sekä keinoista päästä tällaisista tilanteista pois, mielessä pyörii nyt vielä yksi tärkeä ja erittäin yleinen stressin syy: henkilökohtainen tila. Huonolla henkilökohtaisella tilalla ei välttämättä ole syitä, mutta jos on, niin niitä ovat useimmiten hyvästä työstä irtisanominen, rakkaan jättäminen tai mikä tahansa muu merkitsevä tapahtuma, joita nykyaikana on tapana sanoa epäonnistumisiksi. Ovatko ne epäonnistumisia vai tuuria?

Kaikki Riippuu Vain Ja Ainoastaan Sinun Omasta Mielipiteestäsi

Kaikella, mitä olet joskus tehnyt, on aina ollut perusteita. Se, mitä yhteiskunnassa pidetään epäonnistumisena, voi sinun omassa tapauksessasi olla vakava ja hyvä päätös, jos tilanne on ollut sinun ratkaistavissa. Jos jotain tapahtui sinusta riippumatta ei se voinut tapahtua sinusta riippumatta. Kaikella on aina jotain perusteita, ja jos jonkun muun ihmisen päätös esimerkiksi erosta tai irtisanomisesta on tapahtunut, siihen on syitä. Mutta olethan sitä ennen tehnyt kaiken niin, miten pidit parhaana, vai mitä? Kai olet, koska emme yleensä toimi tahallisesti huonolla tavalla. Siinä piilee vastauskin: olet tehnyt kaiken oikein aina sellaisina hetkinä, kun sinun piti tehdä päätöksiä. Jotkut ympärillä olevista ihmisistä eivät vaan sitä hyväksyneet, mikä on myös täysin normaalia, joten tässä vaiheessa syytteet omaa itseään kohtaan voi jo lopettaa. Mutta kun ahdistaa ja mieli on niin huono.

Kaikki Riippuu Vain Ja Ainoastaan Sinun Omasta Mielipiteestäsi

Heti tässä vaiheessa sanon, että kaikki, mitä alla lukee, perustuu vain ja ainoastaan minun omaan kokemukseen. En tiedä, auttaako sinua mikään näistä keinoista ja ajatuksista, mutta tuskin menetät mitään, joten jatkan.Ensin on opittava kantamaan vastuuta kaikesta siitä, mitä sinulle on tapahtunut, ja olla syyttämättä muita heidän tekemistä päätöksistään. Jokaisella ihmisellä on oikeus käyttäytyä juuri sillä tavalla, millä he käyttäytyvät, ja hekin, kun harkitsevat tiettyjä päätöksiä, yrittävät parhaansa – kuitenkin niin, että oma onni tai menestys on etusijalla. Näin olisit toiminut sinäkin. Ei sinussa mitään vikaa ole, ihmiset vaan ovat erilaisia ja se on myös muistettava.Mikä auttaa ahdistukseen? Tilanteen täysi vaihtaminen. Tässä tulee varmasti rahakysymys esille, mutta sitäkin voisi ajatella esimerkiksi pankin kautta. Kyllä se äkillinen muutto tai äkkilähtönä hankittu loma rahaa maksaa, mutta usko pois, se raha maksaa hyvin pian itsensä takaisin. Jos omassa kodissa tuntuu siltä, että yksinäisyyttä on jopa ilmassa, sieltä kannattaa lähteä vähintään lomalle ja enintään toiseen kaupunkiin asumaan – tai jopa toiseen maahan. Ymmärrän, että sinulla on vastuuta töissä ja keskeneräisiä asioita omalla paikallasi, mutta kaikilla niitä on – ja kaikille sattuu kaikkea. Ei se maailma romahda siihen, että otat ja lähdet. Jos työpaikka on menetetty, voi lähteä etsimään uutta toisesta kaupungista ja muuttaa vaikka koko perheen kanssa. Jos aikaisemmin on eletty samassa kodissa rakkaan kanssa ja nyt hän syystä tai toisesta lähti, asunnon ja kaupunginosan vaihtaminen on myös hyvä keino aloittaa uusi elämä.

stressistäni karkuun

Tiedän, että tällaiset toimenpiteet ovat vaikeita, sillä olen joskus itsekin muuttanut toiseen maahan päästäkseni stressistäni karkuun. Mutta pääsin kuitenkin, ja kaikki järjestyi kuin itsestään. Kun aloittaa yhdestä pienestä muutoksesta, niitä tulee eteen enemmänkin, ja siinä vaiheessa on vain erittäin tärkeää olla menettämättä elämän tuomia mahdollisuuksia vaan tarttua niihin. Et ole yksinäinen stressissäsi. Tekevälle sattuu. Sen kun ymmärtää, elämä muuttuu. Riittää kun pyyhkii kyyneleet poskilta ja ryhtyy toimiin, vaikka kuinka vaikealta se tuntuisi. Lämpimästi onnea sinulle, hyvä lukija.

Saatat myös pitää...