Naislentäjät kannustavat tyttöjä harkitsemaan lentäjän uraa
Blogi

Naislentäjät kannustavat tyttöjä harkitsemaan lentäjän uraa

Naislentäjä on edelleen harvinaisuus, vaikka jopa tiukoista laeistaan tunnettu Saudi-Arabiakin palkkasi ensimmäisen naislentäjän jo vuonna 2005. Finnair työllistää noin 700 lentäjää, mutta heistä naisia on vain 17. Ensimmäisen naislentäjän Finnair palkkasi jo vuonna 1984. Finnairilla lentäjänä työskentelevä Marjo Koskinen arvelee, että tytöt ja naiset ovat edelleen varovaisia hakeutumaan lentäjiksi. Koskinen kannustaakin vain rohkeasti laittamaan hakupaperit sisään, mikäli lentäminen kuulostaa omalta unelmalta. Koskinen kertoo, että hän ei itse tiennyt lukion jälkeen mitä haluaisi tehdä ja ajautui alalle oikeastaan sattuman kautta. Lukioiässä hän tiesi ainoastaan, että haluaa matkustaa ja seikkailla, mutta tuolloin matemaattisesti lahjakas tyttö piti lentäjänuraa todennäköisempänä vaihtoehtona sitä, että hän suuntaisi ulkomaille pokeriammattilaiseksi. Hänen äitinsä oli kuitenkin lukenut Finnairin ilmailuopistosta kertovan lehtijutun ja vinkannut asiasta tyttärelleen. Koskinen kertoo hakeneensa opistoon hetken mielijohteesta ja olevansa samalla tiellä edelleen. Hakiessaan hän ei tiennyt mitään lentämisestä tai siitä, mitä lentäjän työpäivään kuuluu. Eksoottiset kohteet houkuttivat nuorta tyttöä, jonka silmissä siinsivät Kanarian palmupuut, New Yorkin pilvenpiirtäjät, Las Vegasin blackjack-pöydät ja Arabian yöt.

Vaikka lentäjän ammatissa pääsee toki vierailemaan toinen toistaan eksoottisimmissa kohteissa, koostuu Koskisen tavallinen työpäivä kuitenkin pitkälti rutiineista, mutta hän huomasi pitävänsä niistäkin. Koskinen kertoo, että lentäjän työpäivä alkaa tunti ennen lennon lähtöä. Kapteeni tapaa perämiehen ja yhdessä he aloittavat valmistelut lentoa varten. He tarkistavat mm. koneen teknisen statuksen, lennot tiedot, sääolosuhteet, tilanteet lentoreiteillä ja -kentillä ja tilaavat tarvittavan määrän polttoainetta. Tämän jälkeen kaksikko siirtyy koneen luokse ja tapaa matkustamohenkilökunnan. Lennon valmistelua jatketaan ohjaamossa, jossa laitetaan kaikki valmiustilaan ja kone tarkistetaan kertaalleen vielä myös ulkopuolelta. Koneen ollessa maassa kapteeni ohjaa sitä. Lentojen aikana työnjakoa puolestaan vaihdellaan ja useimmiten lentovuorot jaetaan siten, että toinen lentää toiseen suuntaan toisen keskittyessä radiopuhelinliikenteen hoitamiseen ja tarkastuslistoihin. Kohteesta palatessa tehtävät vaihdetaan päittäin. Kapteenilla on kuitenkin viime kädessä vastuu siitä, mitä koneessa tapahtuu.

Lentokapteenin päivät ovat vaihtelevia ja lyhyet lennot yleisempiä kuin kaukolennot eksoottisiin kohteisiin. Lennot kulkevat vuoden jokaisena päivänä ja ympäri vuorokauden ja tämä määrittää myös lentäjien työvuoroja. Mikäli tiedossa on lyhyempi lento Eurooppaan ja takaisin, saattaa työpäivään kuulua vielä kotimaan tai Skandinavian lento. Eurooppaan suuntautuvan lennon jälkeen lentäjä saattaa siis joutua yöpymään vaikkapa Kuopiossa ja seuraavana päivänä siirtyä Helsingin kautta taas Euroopan lennolle. Työpäivien kesto on normaalisti 7-11 tuntia ja työpäiviä perättäin 4-5. Urakehitykseen tai palkkaukseen lentäjän sukupuoli ei tietenkään vaikuta, vaan ne ovat täysin samat miehillä ja naisilla. Koskinen korostaakin persoonan merkitystä ja toteaa, että henkilökemiat nousevat tärkeään rooliin lentäjien ja matkustamohenkilökunnan tehdessä tiivistä yhteistyötä. Finnairilla työkaverit vaihtuvat päivittäin, eikä sama lentäjä-perämiespari välttämättä lennä yhdessä uudelleen kuin vasta vuosien kuluttua. Ohjaamossa ei silti Koskisen mukaan vallitse juuri koskaan vaivautunut tunnelma, vaan uusien ihmisten kohtaaminen on nimenomana positiivista. Lyhyillä lennoilla aika kuluu lähinnä rutiinien hoitamiseen, mutta pidemmillä lennoilla pääsee tutustumaan paremminkin. Yllättävän monilla lentäjillä on takanaan toinenkin tutkinto ja Koskinen kertoo lentäneensä mm. diplomi-insinöörien, ekonomin, papin, muusikon, huippu-urheilijan ja valtiotieteilijän kanssa. Ohjaamossa on keskusteltu ainakin vuorikiipeilystä, lomasuunnitelmista, maailman uutisista ja villisikatarhauksesta. Ja onhan lentäjälle se perinteisistä perinteisin keskustelunaihe eli sää yllättävän tärkeä.

Vaikka nuoren tytön haaveissa siintäneet kaukokohteet eivät aivan joka viikko kohdalle osukaan, mutta kaikissa nuoruuden unelmakohteissa on tullut käytyä. Koskinen kadu uravalintaansa ja työssä kiinnostavimmaksi asiaksi on noussut itse lentäminen. Lisäksi Koskinen kehuu sitä, kuinka upeat näkymät lentokoneen ohjaamosta on. Hän pääsee jatkuvasti ihailemaan auringonnousuja ja -laskuja, revontulia ja vaihtuvia maisemia. Koskisen mukaan pilven yläreunassa lentäminen on kaikkein paras hetki ja kertoo, että hänen lisäkseen useilla kollegoilla on havaittavissa kaukokaipuuta ja toisinaan jopa silmäkulman kostumista henkeäsalpaavien maisemien edessä. Hän kehuu työkavereitaan ja työilmapiiriä, joiden takia työ on pysynyt mielekkäänä vuodesta toiseen. Vaikka lentäjät eroavat ulkoisesti toisistaan merkittävästi, yhdistävät heitä myös useat piirteet. Koskinen kuvailee kaikkien työkavereidensa olevan jo ammatinkin puolesta yhteistyökykyisiä, rauhallisia, rationaalisia ja kaikki kykenevät toimimaan myös paineen alla. Lisäksi lentäjällä täytyy olla kyky tehdä nopeasti vaikeitakin päätöksiä ja sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Ohjaamossa arvostetaan suoraa mutta ystävällistä puhetta. Toisen virheille ei naureta eikä omia peitellä ja kaikkien velvollisuutena on tarkistaa uudelleen asioita, jotka toinen on jo saattanut tsekata eikä tästäkään kukaan loukkaannu. Reippaus, avoimuus ja suoruus ovat lentäjälle tärkeitä perusominaisuuksia.

Koskinen toteaa, että toisinaan ihmiset edelleen hämmästyvät, kun hän kertoo ammattinsa, sillä he eivät ole tulleet ajatelleiksi, että nainenkin voisi toimia liikennelentäjänä. Hän ei kuitenkaan tästä loukkaannu, vaan toimii mielellään ennakkoluulojen hälventäjänä. Koskinen kannustaa kaikkia alasta kiinnostuneita naisia hakemaan rohkeasti ja olemaan omia itsejään. Kyse on ainoastaan siitä, onko henkilöllä sopivat ominaisuudet alalle ja se puolestaan selviää pääsykokeissa. Lisäksi useat sitkeästi eläneet myytit kuten se, että lentäjällä tulee olla täydellinen näkö, eivät pidä paikkaansa matkustajaliikenteessä.

Koulutuksessa hankitaan aluksi yksityislentäjän lupakirja ja siirrytään sitten liikennelentäjänopintoihin. Hakijoita on joka vuosi satoja, joskus yli tuhat ja sisään pääsee vain muutama kymmenen. Lisäksi koulutukseen valitut joutuvat opiskelemaan tosissaan useita vuosia ja keräämään lentokokemusta simulaattoreissa ja harjoituslennoilla. Koskinen on itse nuoruuden unelmistaan huolimatta tyytyväinen siihen, että työskentelee Suomessa ja lentää pääosin lyhyitä lentoja, mutta todellisesta kaukokaipuusta kärsiville hän vinkkaa, että myös kansainväliset lentoyhtiöt järjestävät lentäjäkoulutuksia ja suomalaisilla on hyvä maine maailmalla. Tätä kautta voi päästä katselemaan säännöllisesti miljoonakaupunkien valoja ikiomasta maisemakonttorista ja vaikkapa vierailemaan siellä tarunhohtoisessa Las Vegasissa. Naislentäjät kehottavatkin kaikkia uskomaan unelmiinsa ja vakuuttavat, että lentäjän ammatti on kaiken vaivan arvoista.

Saatat myös pitää...