Monipuolinen Kuusamo houkuttelee matkailijoita Suomesta ja maailmalta
Blogi

Monipuolinen Kuusamo houkuttelee matkailijoita Suomesta ja maailmalta

Kuusamon matkailuvalttina ovat upea luonto ja ulkoilumahdollisuudet, vaeltamaan kannattaa matkustaa kauempaakin. Kuusamon luonto on kutsunut suomalaisia retkeilemään jo yli sadan vuoden ajan, sillä jo vuonna 1890 Kuusamo mainittiin Suomen matkailuyhdistyksen vihkosessa yhtenä merkittävimmistä kohteista. Matkaopas Lonely Planet on puolestaan listannut Oulangan kansallispuiston Euroopan yhdeksän parhaan kansallispuiston joukkoon. Kansallispuiston vetonaula on 80 kilometrin mittainen Karhunkierros. Nyt alueella panostetaan entistä vahvemmin myös ruoan tuotantoon ja matkailuelämyksiin.

Vaellusreittien varsilla riittää majoitusvaihtoehtoja. Oulangan kansallispuistossa on luontokeskus ja sen lisäksi suuri leirintäalue, seitsemän autiotupaa, kaksi päivätupaa ja näiden lisäksi vielä useita laavuja ja nuotiopaikkoja. Infopisteestä saa hyviä neuvoja retkeilyä varten ja astetta yksityiskohtaisempia karttoja alueen reiteistä.

Yksi kansallispuiston suosituimmista nähtävyyksistä on 325 metriä korkea Kiutakönkään koski. Koski osuu Karhunkierroksella matkan varrelle, mutta sitä pääsee ihailemaan myös lyhyemmin. Luontokeskukselta lähtee noin kilometrin mittainen kävelyreitti, joka johdattaa vierailijan kohti punaista dolomiittikalliota ja kosken kuohuntaa.

Mitä pakata mukaan?

Osa Kuusamon alueen vaellusreiteistä on melko vaativia ja helpommillakin reiteillä maasto on vaihtelevaa. Mukaan kannattaa siis ehdottomasti pakata hyvät vaelluskengät, jotka on ajettu sisään jo aiemmin. Suurin virhe esimerkiksi Karhunkierrokselle suuntaavilla vaeltajilla on se, että he ovat pakanneet mukaan liikaa varusteita tai lähtevät matkaan huonosti istuvilla kengillä. Karhunkierros on reittinä niin suosittu, että sen varrelta löytyy pisteitä, joissa voi täydentää varusteita.

Vaikka reitit ovat selkeästi merkittyjä ja yöpymis- ja eväspaikkoja riittää, kannattaa matka suunnitella silti kunnolla etukäteen. Eksymisvaaraa ei juurikaan ole, sillä reittejä psytyy seuraamaan maalimerkkien ja opasviittojen avulla. Retkeilijöitä muistutetaan myös viemään pois kaikki jätteet, jotka he ovat tuottaneet. Vettä saa täydennettyä puroista matkan varrelta.

Päiväretkelläkin ehtii nähdä paljon

Jos monen päivän vaellus ei innosta tai reitit tuntuvat liian vaativilta, on alueella myös päiväretkeilyyn sopivia reittejä. Suosituin näistä on Pieni karhunkierros, joka on pituudeltaan 12 kilometriä. Tällä reitillä ei tosin pääse useinkaan kulkemaan kovin rauhassa, sillä erityisesti ruuhkan aikaan riippusiltojen kohdille muodostuu ruuhkaa. Pienen karhunkierroksen kiertämiseen suositellaan varaamaan noin neljä tuntia aikaa. Päiväreitin kulkeminen ei vaadi erityisiä varusteita, vaikka sopivat kengät helpottavat toki kulkua kaikilla reiteillä. Aina kannattaa pakata mukaan myös riittävästi nestettä ja pientä evästä. Päiväreittejä kulkee myös alueen eri vaaroille, kuten Valtavaaralle. Vaarojen laelta avautuvat huikeat näkymät yli alueen. Tunturien lisäksi reitit kulkevat kanjonien läpi. Kuuden kilometrin pituisen Kanjonin kurkkaus -reitin kulkemiseen kannattaa varata aikaa pari tuntia, jotta ehtii ihastella maisemia kanjonin pohjalla ja pitää evästauon.

Villiruoka villitsee Kuusamossa

Kuusamon houkutuksiin voi nykyään luonnon lisäksi lisätä vielä paikallisen ruoan, jota tarjoillaan matkailijoille gourmet-muodossa. Koillismaalla lanseerattuun Villiruokaprojektiin ottaa osaa noin 50 yritystä kaupan, matkailun, alkutuotannon ja elintarviketuotannon aloilta. Puhdas ja laadukas villiruoka on aidosti suomalainen valttikortti.

Villiruoalla tarkoitetaan Naturpoliksen kehittelemän projektin puitteissa kaikkea luonnosta saatavaa, puhdasta ruokaa. Tähän kuuluvat siis kaikki lihat, kalat, sienet, marjat ja yrtit. Vaikka esimerkiksi poron- tai hirvenlihalle ei voi saada tällä hetkellä luomustandardia, silti 99 prosenttia niistä on käytännössä luomua, sillä metsiä ei lannoiteta. Villiruoka on siis ainutlaatuinen, laadukas ja vahvasti suomalainen käsite.

Ruka Salongin matkailuyrittäjä, Ruka Kuksan myynti- ja markkinointijohtaja Marjo Määttä korostaa ruoan laadun merkitystä ja pitää villiruokaa askeleena oikeaan suuntaan. Ravintola tarvitsee raaka-aineita ympäri vuoden, mutta tarjottavaa voidaan muokata sesongin ja vuodenajan mukaan. Osan raaka-aineista voi kerätä kesällä ja kuivata talvea varten. Näin Rukan Kuksassa toimitaan mm. nokkosen suhteen. Myös pihlajanmarjahyytelöä valmistetaan varastoon. Nokkosen lisäksi Kuksan keittiössä hyödynnetään runsaasti esimerkiksi koivunlehtiä, mesiangervoa, väinönputkea ja maitohorsmaa. Kaikesta ruoasta ei saa villiruokaa, mutta samaa filosofiaa pyritään noudattamaan kaikessa ruoanvalmistuksessa. Kuksassa tarjottavat naudan sisäfileepihvit ostetaan pieneltä pohjoissuomalaiselta tuottajalta ja kananlihan maustamiseen käytetään villiyrttejä, muuten siitä ei oikein villiruokaa saisikaan.

Määttä kertoo brändin lyöneen läpi niin hyvin, että asiakkaat tulevat Rukan Kuksaan nimenomaan nauttimaan villiruoasta. Ruka Kuksassa villiruokaa on tarjottu nyt vuoden verran ja kysyntä on ylittänyt kaikki odotukset. Tarjolla on mm. paikallisilta kalastajilta hankittua kalaa, hirviseuroilta ostettua hirveä, Kuusamossa valmistettua hirvimakkaraa, luonnonvaratuottajien toimittamia villiyrttejä ja itse poimittuja sieniä ja pihlajanmarjoja. Ainoaksi ongelmaksi onkin muodostunut lähinnä saatavuus.

Vaelluksella joutuu kestämään myös hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään

Vaeltajalle Kuusamo on erinomainen kohde, mutta huvittelumahdollisuudet ovat toistaiseksi rajalliset vaellusreittien varrella. Karhunkierrosta varten suositellaan varaamaan 3-4 päivää ja erityisesti yksin liikkeellä ollessa voi kaivata jotain rentouttavaa tekemistä päivän vaeltamisen jälkeen.  Jos haluat pitää tauon internetistä ja älylaitteista, sudokut ja ristikkolehdet ovat kevyitä matkaseuralaisia. Joka tapauksessa illoiksi kannattaa varata jotain tekemistä ja helppoa viihdykettä ovat myös esim. Book Beatin kirjamaailma tai PokerStarsin pelit. Rukalla riittää talviaikaan jonkin verran esiintyjiä ja tapahtumia sekä useita baareja ja ravintoloita. Tulevat keikat voi tarkistaa täältä.

Vaellus Kuusamon luonnossa on aina hyvä idea

Vaelluksen päätteeksi voi alueelle jäädä nauttimaan vielä muista aktiviteeteista. Kuusamon suurpetokeskuksessa voi tutustua turvallisesti karhujen elämään ja tavata myös elokuvista tuttuja kontioita. Luontoon liittyvistä aktiviteeteista vaeltamisen lisäksi on mahdollisuus harrastaa mm. kalastusta, koskenlaskua, melomista ja pyöräilyä. Rukalla pääsee talvisin laskettelemaan ja hiihtämään ja kesällä ihmettelemään itse tunturia. Kuusamosta löytyy majoitusvaihtoehtoja eri budjeteille ja useampia ravintoloita ruokanautintoja kaipaaville. Tämä onkin monesti tervetullutta vaihtelua rankkojen vaelluspäivien ja hieman yksipuolisemman nuotioruokailun jälkeen. Joka tapauksessa Kuusamosta palaa aina virkistäytyneenä ja hyväntuulisempana ja hetken aikaa ne arjen kiireetkin tuntuvat taas olevan paremmin hallinnassa.

Saatat myös pitää...